Tarina jatkuu kesätauon loputtua

Wernerin vasen suupieli nytkähti ylöspäin ja hänen silmänsä lurpahtivat hiukan kiinni. "Mitäs se olisi?"
Juuri tätä olin pelännyt. Minulla ei ollut mitään tarinaa. Nousin istumaan ja kamppailin pitääkseni oksennuksen sisälläni. Se ei ollut aivan helppoa. "Minulla olisi.. vähän lastia", vetkuttelin. Sain silmäni vähän enemmän auki. Nyt näin Wernerin takana olevat neljä miestä. Hänen jenginsä. Hänen oikeat kätensä, murhaajansa, kamanheittäjänsä. Miehet näyttivät siltä kuin he olisivat voineet pistää äitinsä ja sokean isoäitinsä murtamaan lakkoja. Osa seisoi, osa istui.
"Mitä lastia?" Werner heitti uuden muikun kitaansa.
"En oikein.. viitsisi kertoa." Heilautin kättäni epämääräisesti siihen suuntaan, missä Wernerin palkkalaiset seisoivat.
Werner katsoi taakseen ja räjähti nauramaan. "Ei noista tarvitse välittää. He ovat minun työntekijöitäni. Minun poikiani." Hän kääntyi hiukan tuolissaan. "Tässä on Gerry Attic."
Pitkä mies nosti leukaansa varjoissa sen verran, että tajusin sen olevan tervehdys.
"Eikö kannattaisi käyttää Geraldia?" sanoin.
"Mitä vittua meinaat?" äijä narisi pelottavasti. "Vittu sehän on saatana joku brittien nimi, mä olen amerikkalainen. Saatanan munuaisensyöjät pitäkööt nimensä, mulla on omani. Hittoako sä tänne tulet selittämään, mikä nimi mulla pitää olla?" Mies kääntyi Wernerin puoleen ja sanoi: "Kaveri väittää, että mun pitäisi olla joku helvetin Gerald. Mitä helvetin järkeä siinä on?"
Werner katsoi ensiksi Atticia ja sitten minua sen näköisenä kuin ei oikein tietäisi, mitä tapahtui. Peräännyin: "Okei, se on ihan hyvä nimi", mutisin.
”Se on ihan helvetin hyvä nimi.” Attic puhisi ja jatkoi minun mulkoiluani.
Wernerkin mulkaisi minua ja jatkoi esittelyä: "Tämä on Jää-Nestor."
Jää-Nestor? Mistä näitä nimiä oikein tulee?
"Paha jätkä", Werner jatkoi. "Kylmin kaveri mitä on. Ei hikeä, ei hermoilua."
Jää-Nestor oli melkein yhtä iso kuin Wernerkin, mutta hän näytti meksikolaiselta vapaapainijalta. Tai ei meksikolaiselta – ehkä pikemminkin norjalaiselta. Miehet nyrkit olivat kuin moukarit ja ehdin jo miettiä, että ehkä hän ei halua kätellä, mutta sitten tyyppi nosti kätensä ja murahti jotain, mistä en saanut selvää.
Tartuin varovasti ojennettuun käteen. Oma käteni näytti Fay Wraylta King Kongin puristuksissa.
Ja minua sattui varmasti yhtä paljon kuin Fay Wrayta. Hitto, äijä myös näytti samalta kuin King Kongin saaren dinosaurukset!
"Nestor on minun ikioma hoidokkini", Werner selitti, kun painija lopulta päästi minut irti. Kokosin oman käteni lattialle putoavista palasista. "Toin hänet Suomesta vuonna 1924", Werner jatkoi. "Hän oli tappanut monta kymmentä valkobandiittia ja hän oli piileksinyt luolassa viisi vuotta, kun löysin hänet ja toin Amerikkaan."
Minulla ei ollut mitään käsitystä siitä, mistä Werner puhui. Ilmeisesti Suomi oli jonkinlainen Villi Länsi. Olisi tehnyt mieli kysyä tarkennuksia, mutta Werner jatkoi miestensä esittelyä: "Tämä mies on Pika-Snabb. Katkaisee kaulan kuin kaulan nopeasti ja kivutta."
Snabb oli huomaamattoman näköinen mies, jonka kasvonpiirteet ja vaatteet eivät jääneet mieleen. Hänellä olisi yhtä hyvin saattanut olla tummansininen kaksirivinen puku tai työhaalari ilman paitaa. En osaisi sanoa. Hänet saattoi kuvitella hiipimässä takaapäin ja iskemässä kouransa tapettavan kaulalle. Snabb murahti jotain ja jäi istumaan tuoliinsa. En olisi kestänytkään toista kättelyä Nestorin perään.
"Teillä on värikkäät nimet kaikilla", sanoin. "Pitäisiköhän minunkin ottaa uusi kiva nimi?" Samalla koetin keksiä vaihtoehdon Westmorelandille, joka ei ollut niitä kaikkein uskottavimpia peitenimiä.
Zebulon?
Werner madalsi ääntään päättäessään kierroksen: "Viimeisenä Larry Shesi. Pahin jätkä koko satamassa."
Varjoista astui esiin mies, josta olin kuullut juttuja. Hän oli Wernerin ikioma tappaja. Kammottava mies, joka piti koko ajan tiukkoja mustia nahkahanskoja, koska se oli hänestä kiihottavaa. Hanskojen lisäksi hänellä oli kiiltävä musta tiukaksi leikattu puku ja hänen hiuksensa oli kammattu bylkreemillä taaksepäin. Hänellä oli ylähuulessaan pienet viivaviikset. Naiset lakosivat hänen eteensä ja jotkut lopullisesti. Hän käytti kuulemma veistä. Huhu kertoi, että Shesi olisi tiennyt jotain Mustan Dahlian tapauksesta, mutta kukaan ei ollut koskaan uskaltanut kysyä.
Shesin puristus oli luja, mutta epämiellyttävä. Mies katsoi minua suoraan silmiin. Hän rekisteröi kasvonpiirteeni, jos joskus tulisin häntä pimeällä kadulla vastaan. Lupasin itselleni, että pitäisin aina pistoolia mukanani. Valoisillakin kaduilla. Ottaisin pyssyn mukaan vessaankin. Nukkuisin se pään alla, niin kuin Race Williams.
"No nyt tunnet kaikki", Werner sanoi. "Ja tuonhan sinä jo tiesitkin." Hän heilautti rasvaista sormeaan kohti seiniä pitkin lymyilevää MacIlhennyä. Tämä oli ilmeisesti tajunnut, että hän oli tehnyt mokan paljastaessaan minun oikean sukunimeni. Ei näyttänyt ihan siltä, että hän olisi poliisin uusi salainen ase.
"Mikäs sun nimesi on?" Gerry Attic murahti.
Rykäisin. "Novak."
"Novak mikä?"
"Zebulon."
"Zebulon? Mikä vitun nimi on Zebulon? Joku jutskunimi vai?" Gerry Attic nousi pystympään - hän oli nojaillut seinään.
"Äiti oli vähän outo", sanoin nopeasti. "Zebiksi ne minua sanovat."
"Okei", Attic venytteli, mutta hän näytti siltä ettei jättäisi asiaa sikseen.
"Zeb, otatko juotavaa?" Werner murahti.
"Viski", sain puristettua.
"Snabb, anna sille viski!"
Snabb otti jostain takaansa pullon ja kaatoi ruskeaa nestettä pieneen lasiin. Tarkistin, ettei siinä uinut kuolleita rottia ja aloin kulautella pahaa ruisviskiä alas kurkustani. Miten nämä ihmiset pystyivät hoitelemaan kokonaisen sataman salakuljetusta ja muuta touhua? "Onkos tätä maustettu muikuilla?" sanoin ja virnistin. Ihan vain tunnelman kohottamiseksi ja jään rikkomiseksi.
Werner katsoi minua alta kulmain ja pudisteli päätään epäuskoisena. Sitten hän taas yhtäkkiä räjähti nauramaan. Werner hakkasi polviaan ja mylvi: "Jumalauta, tämähän on hauska jätkä! Maustettu muikuilla!"
Snabb murahti, mikä ilmeisesti tarkoitti naurua. Jää-Nestor murahti myös, mutta se ei tarkoittanut naurua. Gerry Attic ja Shesi saattoivat hekin murahtaa. Werner sen sijaan hytkyi pöytänsä takana kuin vanha aladoobi. Tai vanha idiootti. Mietin Faulknerin romaanien sukurutsassa hullaantuneita talonisäntiä.
Shesi oli ensimmäinen, joka tokeni vitsistäni. "Mikäs se lasti oli, josta puhuit?"