Toinen osa

Etsin käsiini Cathcartin. Hän oli näköjään laihdutuskuurilla, koska hänellä ei ollut donitsia kädessään. Hän pureskeli vimmatusti sammunutta pikkusikaria ja yritti näyttää siltä, että hän teki töitä.
Ja mikä on poliisin tärkein työväline? Pää.
Cathcart yritti näyttää siltä, että hän ajatteli.
Siinä auttoi se, että hän seisoi kahvikoneen vieressä. Ilmeisesti hän mietti, miksi poliisit elivät juomalla pahaa kahvia.
"Novak! Novak!" hän karjui minut nähdessään ja unohti pahan kahvin kirouksen. "Novak!" hän huusi vielä kerran ja varmuudeksi vielä: "Joe!"
Nostin käteni ylös tervehdykseen ja kaduin heti, koska tajusin, että Cathcart saattoi tajuta sen yritykseksi läiskäistä kämmenet yhteen.
Vetäisin käden nopeasti alas. Se ei auttanut: Cathcart läimäytti minua olalle ja huusi vielä kerran: "Novak!" En ole varma, tervehtikö hän muitakin kavereitaan samalla tavalla. Jos tervehti, niin minun kävi heitä sääliksi.
"Cathcart", sanoin vaisusti - en halunnut nostaa Cathcartissa mitään järjetöntä luuloa siitä, että nautin hänen huomionosoituksistaan.
"No mitä Philip Marlowe?" Cathcart sanoi ja kylmät väreet menivät selkäpiissäni.
"Hmm.. tuota.. tämä on vähän arkaluontoinen asia."
"Anna tulla!"
Katselin ympärilleni ihan kuin pelkäisin näkeväni jonkun salaliittolaisen kuuntelemassa vierestä.
"Teillä on täällä töissä sellainen kaveri kuin James MacIlhenny, ainakin käsitin niin." Cathcart ei heti tunnistanut nimeä, joten kuvailin MacIlhennya. Sanoin: "Bää bää."
Cathcart löi minua olalle, ehkä vähän turhankin lujaa, ja mylvi: "Ai se kaveri! Troubleshooter-James!"
"Mikä?" minulta pääsi.
"Troubleshooter-James! Meidän ikioma cowboymme!" Cathcart mylvi. "Hän on meidän tarkka-ampujamme, meidän ..." Cathcartilta loppuivat sanat. "No oli mikä oli. James on harmiton poika."
"Mutta mitä hän tekee? Vasikoi?"
"Jaa se vai?" Cathcart nauroi ja pelkäsin, että hän läimäyttäisi minua uudestaan olkapäälle ja taisin jopa väistää, mutta onnekseni Cathcart tarttuikin pikkusikariinsa, katseli sitä ja heitti sen sitten pois, minne, sitä en tiedä. Ei siinä käytävällä ainakaan roskakoria ollut. "James on meidän ikioma sosiologimme. Se puhuu sellaista skeidaa ettet uskokaan."
"Usko minua, minä tiedän. Miksi hänellä on ase?"
Nyt Cathcart hätkähti. "Mikä ase?" Sitten hän tarttuikin minua olkapäästä. "Tulehan vähän tuonne." Hän vei minut tyhjään huoneeseen ja sanoi: "James MacIlhenny suorittaa salaista tehtävää. Mutta ei hän meiltä ainakaan mitään asetta ole saanut."
"Mitä helvetin salaista tehtävää? Ja kun näin hänet äsken kadulla, niin hän esitteli ylpeänä kainalokoteloaan. Siellä oli ase. En kyllä tiedä, oliko se ladattu. Saattoihan se toki olla leikkipyssykin, mutta kovasti..."
"No voi vittu", Cathcart sanoi. "Minä en ole antanut hänelle mitään."
"Mutta olet kuitenkin pistänyt hänet salaiseen tehtävään?"
Cathcart raapi ohenevaa tukkaansa ja yritti uudestaan näyttää siltä, että hän ajatteli.
En voinut kertoa, millaisen systeemin olin järjestänyt järjestääkseni pojalle käsitystä yksityisetsivistä ja modernisaatiosta, joten sanoin vain: "Ja hän väitti minulle saaneensa aseen poliiseilta."
"Voi jumalauta, sen täytyy olla sitten joku muu, minä en ole antanut mitään." Cathcart nosti katseensa.
"Vaikka sillä ei olisikaan mitään pyssyä, niin miten helvetissä sinä luulit, että siitä tyypistä olisi poliisiksi?"
"Äläs nyt. Kaveri sai parissa päivässä selville sellaisia asioita, joita me olemme metsästäneet pari vuotta." Cathcart katseli ympärilleen, aivan kuin salakuuntelijoiden pelossa, ja madalsi ääntään. Hän vieläpä kyyristyi eteenpäin. "Se soluttautui kuule Muikku-Wernerin joukkoihin ja sai parissa päivässä todisteet, jotka vievät Wernerin vankilaan kolmeksikymmeneksi vuodeksi."
"Muikku-Wernerin?" Kaikista maailman gangstereista MacIlhenny oli valinnut juuri Muikku-Wernerin, Werner Hellstromin, suomalaissyntyisen jättiläisen, joka hallitsi eteläsataman kaikkia suhteista sosiaalisista seksuaalisiin. Liikanimensä hän oli saanut siitä, että söi muikkuja kuin toiset syövät perunalastuja.
"Se kaveri tekee hyvää työtä", Cathcart sanoi uudestaan.
"En minä sen takia ole tämän näköinen -" tunsin punehtuneeni voimakkaasti "- vaan sen takia, että se kaveri kuolee, kun Muikku-Werner huomaa, mistä on kyse." Kun Cathcart ei heti sanonut mitään, jatkoin: "Mitä se kaveri tekee käytännössä? Miten te saitte hänet käsiinne?"
"Tuli tänne. Heti kun oli kuullut Muikun jutut ja tajunnut, mistä oli kyse. Kertoi meille kaiken. Me uskoimme, koska ne mallasivat täysin yhteen sen kanssa, mitä me tiesimme. Mutta se, mitä me tiesimme, ei riittänyt Wernerin pidättämiseen. MacIlhenny toi meille puuttuvat palat. Mutta..."
"Mitä mutta?"
"Mutta eivät nekään riittäneet. MacIlhenny on nyt hommaamassa lisää materiaalia."
"Ja heiluttelee asettaan kadulla?"
Cathcart katseli lattialle ympärilleen, varmaankin sikariaan hakien. Ehkä hän kaipasi yhtäkkiä jotain mitä hän työntäisi suuhunsa. Kun hän ei löytänyt sitä, hän sanoi: "Minä en sitä asetta ole hänelle antanut."
"Teidän kannattaisi varmaan nyt ratsasta Muikku-Wernerin tilat."
"Ei me voida, yleinen syyttäjä ei pidä minusta muutenkaan."
Se oli totta. Poliisipäällikkö oli ottanut monta kertaa yhteen yleisen syyttäjän kanssa ja puolustanut Cathcartia, mutta seuraava kerta voisi olla kohtalokas.
Muistelin MacIlhennyn pyörtymistä Six Gun Bearin aseen edessä. "Eli nyt te olette täysin jonkun idiootin varassa?"
Cathcart nyökkäsi typerä ilme kasvoillaan, mutta sitten hän tajusi mitä oli tekemässä ja ehätti sanomaan: "Ei se mikään idiootti ole, fiksu kaverihan se on."
"Se pyörtyy aseen nähdessään", sanoin ja muistelin järjestämääni tempausta. Olin palkannut isokokoisen gangsterin heiluttelemaan pyssyä MacIlhennyn nenän edessä ja tämä oli kaatunut suorin jaloin lattialle.
"Miten niin? Miten sillä sitten voi olla oma ase?"
"Sitä minäkin ihmettelin."
"Aiotko tehdä jotain?" Cathcart teki kädellään eleen kuin työntäisi sikarin suuhunsa, mutta käsi olikin tyhjä. Hän alkoi katsella lattialle, mutta muisti sitten heittäneensä sikarin pois käytävällä.
"Minusta tuntuu, että olen asiasta jotenkin vastuussa", sanoin hetken kuluttua.
"Miten niin?"
"Selitän sitten joskus. Muistuta minua kymmenen vuoden päästä, kun ollaan järjettömässä kännissä etkä muista asiaa sitten enää seuraavana päivänä."
Cathcart sanoi virnistäen leveästi: "Mutta enhän minä silloin voi muistaa muistuttaa sinua!" Sitten hän läimäytti minua olkapäälle ja sanoi: "Minä selvitän sen asejutun, todennäköisesti hän on saanut sen Muikku-Werneriltä. Ei minulta ainakaan. Nyt pitää mennä. Terve, Novak." Cathcart läimäisi minua uudestaan olalle ja lähti hakemaan sikaria jostain.